Sirkuskerhon ohjaajakoulutus

Aika: 
31.03.2012 - 01.04.2012
Paikka: 
Ohkolan nuorisoseurantalo (Ohkolantie 555, 04530 OHKOLA)
Järjestäjä: 
Uudenmaan Nuorisoseurojen Liitto ry
Tyyppi: 
Koulutus
Harrastusala: 
Sirkus

Sirkuskerhon ohjaajakoulutus soveltuu kaikille sirkuksesta kiinnostuneille, aikuisille ja nuorille.

Aikaisempaa kokemusta sirkuksesta ei tarvita.

Lähde rohkeasti mukaan kokeilemaan ja oppimaan!

Koulutuksessa tutustutaan

  • sirkusharrastukseen
  • sirkuksen monipuolisiin mahdollisuuksiin
  • kehonhallintaan
  • akrobatiaan
  • sirkusvälineisiin
  • sirkustemppuihin
  • sirkuskerhon suunnitteluun ja toteutukseen

Koulutus koostuu toiminnallisista harjoitteista ja antaa valmiudet ohjata matalan kynnyksen sirkuskerhoa. Sirkuskoulutuksen sisältöjä voi soveltaa monenlaiseen harrastustoimintaan, esimerkiksi tanssiin ja teatteriin.

Kurssilla opitaan opastamaan turvalliseen lapsen ja nuoren kokonaiskehityksen huomioivaan sirkusharrastamiseen.  Lisäksi perehdytään ryhmätoiminnan ja ryhmän ohjaamisen perusteisiin sekä ohjaajanpedagogisten valmiuksien kehittämiseen sirkusharrastuksen parissa.

Sirkuskerhon ohjaajakoulutuksen järjestää Kalevan Nuorten Uudenmaan piiri. Kouluttajana kurssilla toimii Sanna Warsell.

Tule tutustumaan sirkuksen mahdollisuuksiin
ja oppimaan uusia temppuja!

 

Kurssinhinta nuorisoseurojen jäseniltä 55 ?, muilta 65 ?

Ilmoittautuminen viimeistään 26.3. nettilomakkeella (klikkaa)
tai hanna.falck@kalevannuoret.fi, 040 5587870


 

Maksut: 
Muut (65 ?) 65,00e
Nuorisoseurojen jäsen (55 ?) 55,00e